Kysymyksiä ja vastauksia kohteesta Patenttisuoja teknologialle
Hei,
Haluaisin kysyä neuvoa verkkosivustojen käyttöehtoihin ja tietosisällön käyttöön liittyen.
Olen vuosien mittaan lukenut jonkun verran tietosisältöä eri verkkosivuilta kissojen käytökseen yms liittyen, koska kirjoitan blogia kissoihin liittyen. Kuitenkin suurin osa artikkeleistani on kerrottu omien kokemusteni ja tiedon pohjalta. Nykyään minulla on kuitenkin vaikeuksia muistaa tarkasti, mistä lähteistä olen tiettyjä faktoja alun perin lukenut, koska aikoinaan en ollut tietoinen, että myös käyttöehdoilla verkkosivustot voivat ymmärtääkseni rajoittaa tietosisällön kuten \”Kissat ovat lihansyöjiä\”, tai \”Kissan syömättömyys voi olla merkki sairaudesta\” tyylisten faktojen käyttöä.
Aloitin blogini vasta äskettäin Suomen \”markkinoilla\”, ja en ole kopioinut sisältöä suoraan, vaan kirjoittanut tietoa omin sanoin ja omasta näkökulmastani / kokemuksista, ja harvemmin käyttänyt mitään lähteitä. Kyse on siis lähinnä tiedosta päässäni, jota en muista olenko joskus lukenut sen jostain.
Kysymykseni on:
Voivatko verkkosivuston käyttöehdot rajoittaa tällaisen yleisen faktatiedon käyttöä, jos käyttäjä ei ole koskaan hyväksynyt ehtoja (esimerkiksi rekisteröitymällä tai hyväksymällä niitä tietoisesti), eikä vuosien jälkeen pysty enää muistamaan, mistä lähteestä tieto on peräisin? Minulla on mahdoton muistaa kaikkea, mistä olen tietoa aikoinaan saanut, ja vaikea ymmärtää miten sivusto voisi rajoittaa käyttöehdoillaan jonkun faktan käyttöä toisella verkkosivulla tai missä tahansa muualla (mitään en ole kirjoittanut mihinkään artikkeleistani suoraan kopioimalla jostakin sivustolta).
Kyse on vilpittömästä tilanteesta, jossa haluaisin varmistaa, etten ole tietämättäni rikkonut mitään ehtoja. Saatan ehkä kuitenkin hieman yliajatella asian. Nykyään tarkistan erittäin tarkasti jokaisen lähteen käyttöehdot, jos niitä on.
Kiitos avustanne!
Työnantajani maksaa palkan käteisellä. Onko tämä sallittua Suomessa?
Sain poliisilta ilmoituksen, että minua epäillään rikoksesta. Mitä teen?
Sain kutsun poliisikuulusteluun. Mitä minun pitää tehdä ja mitä oikeuksia minulla on?
Verotarkastuksessa todettiin, että olen maksanut liian vähän veroja. Mitä teen?
Ostin uuden kodinkoneen, mutta se lakkasi toimimasta viikon kuluttua. Mitä teen?
Työnantajani pyytää minua tekemään ylitöitä jatkuvasti. Onko tämä sallittua?
Vuokranantajani haluaa irtisanoa sopimuksen, vaikka olen maksanut vuokran ajallaan. Onko tämä sallittua?
Viimeisimmät artikkelit
Valitse alla oleva kaupunki saadaksesi asianajajat tästä aiheesta.:
Palveluluettelo
Ihmiset kysyvät myös:
Parhaat lakimiehet Helsinki
Meillä on koottu lista parhaista lakimiehistä Helsinki joka sisältää täydelliset tiedot. Hinnat, arvostelut, puhelinnumero ja osoite.
Lakimiesten arvostelut Helsinki
Palvelussamme on kerätty aitoja arvosteluja lakimiehistä, emme poista negatiivisia arvosteluja, eikä niiden väärentäminen ole mahdollista.
Kuinka paljon lakimiehen konsultaatio maksaa Helsinki ?
Lakimiesten konsultaatio Helsinki alkaa 100 eurosta ja ylöspäin (hinnat voivat vaihdella kysymyksen monimutkaisuuden ja vastauksen muodon mukaan).
Voiko Helsinki saada lakimiehen palveluita ilmaiseksi?
Ensiksi muotoile kysymyksesi selkeästi ja lyhyesti ja yritä esittää se. Jos kysymys on yksinkertainen ja siihen voi vastata nopeasti, lakimiehet vastaavat usein ilmaiseksi. Mutta konsultoinnin hinta on lakimiehen päätettävissä.
Mistä etsiä hyvää lakimiestä Helsinki ?
Tämä voidaan tehdä täysin ilmaiseksi suomalaisessa lakimiehien hakupalvelussa Lakimies-fi.com. On tärkeää tietää, että kätevä haku ja yhteydenotto asiantuntijaan ovat ilmaisia, mutta asiantuntijoiden konsultaatio- ja palveluhinnat voivat olla maksullisia.
Kuinka paljon lakimiehen palkkaaminen maksaa Helsinki ?
Lakimiesten palveluiden hinnat määräytyvät työn määrän ja asian monimutkaisuuden mukaan. Keskimäärin lakimiehen palvelut alkavat 100 eurosta. Valitse ehdokkaita arvioiden ja arvostelujen mukaan. Monilla on esimerkkejä suoritetuista töistä!
Mikä on ero asianajajan ja lakimiehen välillä?
Asianajaja voi hoitaa asioita rikosoikeudellisissa prosesseissa. Lakimiesten toimintakenttä on rajattu toisin kuin asianajajilla. Lakimiehet erikoistuvat pääasiassa siviilioikeudellisiin asioihin; näitä ovat työsuhteet, velkojen periminen, sopimusten laatiminen, asunto- ja kiinteistösopimukset jne.
Milloin on tarpeen kääntyä lakimiehen puoleen?
Milloin on tarpeen kääntyä lakimiehen puoleen? Ihmiset päättävät vierailla lakimiehen luona, kun heillä on vaikeita ongelmia. Ammattimaista apua lakimieheltä Helsinki haetaan usein, kun asia on jo oikeudessa tai virastossa, eikä se suju halutulla tavalla. Tai vielä pahempaa – asia on jo hävitty. Siksi suosittelemme, ettei viivytellä yhteydenotossa, vaan ratkaista ongelma ”rannalla”.